Sukunimi

Suomessa sukunimikäytäntö vaihteli alueittain. Itä-Suomessa käytettiin erillisiä sukunimiä mahdollisesti jo 1200-luvulla, kun taas Länsi-Suomessa käytettiin pitkään isännimiä (esim. Juho Heikinpoika). Pakolliseksi sukunimen käyttö tuli Suomessa vasta vuonna 1920 säädetyn sukunimilain myötä.

Itäsuomalaiset sukunimet: Savilahden tienoilla nykyisen Mikkelin seudulla syntyi jo keskiajalla vahva sukunimijärjestelmä. Nimistöntutkija Sirkka Paikkalan mukaan se oli mahdollisesti maailman ensimmäinen rahvaan käytössä ollut sukunimijärjestelmä. Se säilyi lähes koko Savossa ja Karjalassa läpi Ruotsin vallan ajan sekä suuriruhtinaskunta-ajan. Jo ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä 1300- ja 1400-luvuilta itäsuomalaisilla esiintyy sukunimiä ja ne voidaan sukututkimuksen keinoin todistaa vakaasti periytyviksi ainakin 1500-luvun puolimaista lähtien. Yleensä saman vanhan itäsuomalaisen sukunimen nimen pohja on yhtenäinen ja sen kantajat ovat kaikki samaa sukua. Periytyvyys on ilmeisesti ollut itäsuomalaiselle, toisin kuin länsisuomalaiselle, nimijärjestelmälle jo syntyperäinen piirre.

Läntisessä Suomessa ihmiset tunnettiin ennen sukunimiä etunimen lisäksi patronyymilla, kuten esimerkiksi Juho Juhonpoika tai Maria Juhontytär. Isännimiä käytettiin kuitenkin lähinnä virallisissa yhteyksissä eikä niinkään arkikäytössä, eikä Suomessa isännimistä ole juuri tullut sukunimiä. Kirjoihin nimet merkittiin ruotsalaisessa asussa, esim. Johan Johansson, vaikka rahvaan suomenkielisessä käytössä nimi kuuluikin Juho Juhonpoika. Poikkeuksena olivat aviottomat lapset. Heistä käytettiin patronyymin asemesta matronyymia, esimerkiksi Juho Marianpoika. Patronyymin ja matronyymin lisäksi saatettiin merkitä asumuksen nimi.

Sukunimikäytäntö avioliitossa on muuttunut aikojen kuluessa. Perinteinen tapa oli, että vaimo säilytti avioliitossa oman sukunimensä. Käytäntö alkoi murtua 1800-luvun jälkipuoliskolla. Vuoden 1929 avioliittolaki sääti, että vaimon oli otettava miehensä sukunimi tai yhdistelmänimi. Omissa tutkimuksissani käytän ennen 1900 eläneistä vaimojen syntymäsukunimiä, jotka periytyivät isältä. Tai siinä tapauksessa äitien sukunimeä, kun lapsi on avioliiton ulkopuolinen. Niiden vaimojen osalta, jotka ovat naimisissa vuoden 1900 jälkeen, käytän molempien sukunimeä, tyttönimeä sekä miehen sukunimeä ja tietysti uusimpien sukunimilakien mukaisesti vaimon valitsemaa sukunimeä miehen sukunimen sijaan.

Lähteitä:

Sukunimilaki 1920 (https://www.genealogia.fi/nimet/nimi0328s.htm)

Suomalaisten sukunimien syntyvaiheista (https://www.genealogia.fi/nimet/nimi36rs.htm)