Henkiraha eli henkivero (ruots. mantalspenningar tai personell utskyld) oli Ruotsissa ja Suomessa aiemmin käytetty henkilökohtainen vero, jonka kantaminen merkittiin henkikirjaan. Henkirahan suuruus oli riippumaton henkilön tuloista, mutta siitä saattoi saada vapautuksen useilla eri perusteilla.
Vuodesta lähtien 1634 jokaisen 12 vuotta täyttäneen kansalaisen oli
maksettava henkivero eli henkiraha, niin miesten kuin naistenkin. Sen
suuruus oli säätyläisiltä, rusthollareilta, lampuodeilta ja pitäjänkäsityöläisiltä 16 äyriä (nykyrahassa ehkä n. 80 mk).
Yhteiseltä kansalta, jota myös rahvaaksi kutsuttiin, henkiraha oli 12
äyriä (n. 60
nykymarkkaa). Ja kun henkirahan maksaneista vuosittain sekä
kihlakunnittain laadittiin luettelot, syntyivät näin henkikirjat. Tämä
henkivero oli aluksi säädetty tilapäiseksi veroksi, mutta verojen tapaan
siitäkin tuli pysyvä vero vuodesta 1652 lähtien, jolloin alaikäraja
korotettiin 15 vuoteen, mikä se
käytännössä oli jo ollutkin. Samoin yli 63-vuotiaat vapautettiin
maksusta, lukuunottamatta yli 63-vuotiaita, jotka olivat vielä talossa
isäntänä. Aateliset palvelusväkineen vapautettiin tällöin myös
henkirahan maksusta, kuten sotilaat sekä eräät muut ihmisryhmät. Köyhät,
sairaat ja vaivaiset saivat myös vapauden. Myöhemmin, 1700-luvun
lopulla, monilapsisten perheiden vanhemmat vapautettiin henkirahan
maksusta.
Vanha henkirahajärjestelmä korvattiin Suomessa vuonna 1865
käyttöön otetulla uudella henkirahalla. Uusi henkiraha piti jokaisen 16-63-vuotiaan naisen ja miehen maksaa valtiolle vuosittain ikään ja säätyyn
katsomatta. Se oli tuloista ja omaisuudesta riippumaton kiinteä maksu.
Henkirahan suuruus oli vuosina 1865-1914 kaksi markkaa mieheltä ja yksi
markka naiselta. Vuosina 1915-1916 vero oli kaksinkertainen ja lopulta
vuosina 1918-1925 kaikki 18-64-vuotiaat naiset ja miehet maksoivat
henkirahaa viisi markkaa vuodessa.
Henkirahan maksamisesta oli vapautettu vaivaishoidolta elatusta
saavat ja vaivaista isää, äitiä tai sukulaista elättävät henkilöt. Veroa
ei myöskään tarvinnut maksaa sen, jolla oli vähintään kolme alle
10-vuotiasta lasta tai viisi alle
Henkirahan periminen lopetettiin Manner-Suomessa vuoden 1924 lopussa ja Ahvenanmaalla 23. huhtikuuta 1925. Evankelis-luterilaiset seurakunnat kantoivat henkirahaa vuoteen 1945 asti. Ruotsissa veron periminen lopetettiin vuonna 1938.
